sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Outoja seittejä ja sieniä


Eräänä aamuna syyskuun viimeisinä päivinä pihapensaisiin oli ilmestynyt tasomaisia, sitkeitä verkkoja, joihin sadepisarat muodostivat risteileviä helminauhoja. Jotkut muutkin olivat huomanneet nämä vaakatasossa sadepisaroiden kaunistamat verkot. Sara ainakin oli taitavasti kuvannut kimmeltävän pisaramuodosteleman.


Pensaikoissa oli näitä muodostelmia tiheään ja niitä oli puiden alaoksilla. Itse asiassa pensaikot olivat täynnä näitä harsomaisia ilmiöitä, joissa vesipisarat kimaltelivat. Niitä oli myös esimerkiksi kurjenmiekkojen tanakoiden lehtien varassa.


Hämähäkin verkoilta ne mielestäni näyttivät. Ne eivät kuitenkaan noudattaneet sitä tuttua keskeltä säteittäisesti etenevää pitsimäistä ja säännöllistä kuviota, vaan kaikki verkostot olivat vaakatasossa tiheinä ja niistä ulottui yleensä alas ja ylös erillisiä lankoja. 


Etsiskelin useiden muodostelmien lähistöä löytääkseni olennon, jonka jäljiltä tuotos oli. Useimmiten ei näkynyt mitään eikä ketään. Lopulta löytyi erään ison seitin alapuolelta tekijä. Alakuvassa se on rengastettuna, mutta tarkempaa kuvaa en siitä saanut. Naaraan takaruumiin pitäsi olla vaalea, joten ehkä tässä oli naaras.


Sekä naaras että koiras kuulema oleskelevat yhdessä verkkojensa alapuolella ja läheisyydessä. Alakuvassa näkyy joitakin olentoja.


Ötökkäkirjan avulla olento oli kuitenkin helppo tunnistaa värin ja erityisesti omaleimaisen verkkosysteemin perusteella. Verkontekijä on varmaankin kolmioriippuhämähäkki, Linyphia tringularis. Tämä hämähäkki on hyvin yleinen Suomessa heinäkuusta lokakuuhun.

Oudolta tuntuu, että en ole ihmeemmin havainnut moisia verkkoja koskaan aikaisemmin. Todennäköisesti niitä on ollut, mutta nyt kiinnittyi huomio niihin juuri tuon kauniin sadepisaroiden synnyttämän helminauhamaisen  koristeellisuuden vuoksi. Mikäli niitä ei olisi ollut, tuskin verkosto olisi kiinnittänyt huomiotani.

Tämä kuvaamisen ja tarkastelun jälkeisenä yönä satoi rankasti. Seitit olivat aamulla poissa, ikäänkuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Eikä näkynyt itse hämähäkejäkään.


Vettä saatiin taas massoittain ja se tietysti antoi vauhtia sienien kasvulle. Kukkapenkin kiveyksen kylkeen mirrinminttujen juureen ilmestyi kookas kultakehnäsieni. Taas oli tilaisuus laajentaa sienien lajituntemusta. Kehnäsieni on harvinainen, mutta sitä on tavattu Oulun tienoille asti. Se on keitettynä syötävä sieni ja muodostaa vanhemmiten pienissä määrissä sinihappoa ... huh, siis ehkä ei maisteta ...


Sienessä oli kokoa ja näköä ja perinteisesti tulitikkulaatikko vertailukappaleena koko hahmottuu. Monet sienet kasvoivat tänä vuonna jättimäisiksi.



Sienisato on koko syksyn ollut runsasta, joten olemme pysytelleet näissä tutuissa ruokasienissä: suppilovahvero, kantarelli ja musta torvisieni. Sieniä ei juurikaan säilötä meillä, sillä vaari on innokas metsässä kulkija ja tuoreita sieniä on tarjolla lumiin saakka ja jopa lumen seasta niitä löytyy. Keväällä odotetaan jo korvasienien ilmestymistä.


Mukavaa sunnuntain jatkoa ja antoisaa sienisyksyä!

18 kommenttia:

  1. Upeita kuvia, Pirkko! Kolmas kuvasi ylhäältä päin on erityisen hyvä, siinä näkee miten paljon verkkoja on joissain paikoissa.
    Kiitos kolmiohämähäkkivihjeestä! Ajatella, se on yleinen Suomessa enkä ollut siitä kuullutkaan. (Olen muuten oppinut paljon uutta luonnosta sen jälkeen kun aloin ottaa paljon valokuvia. :)) Minäkin huomaan näitä yleensä vasta loppukesällä/syksyllä ja joka vuosi aika lailla samoilla paikoilla. Ehkä syksyn kosteus tosiaan auttaa huomaamaan ne. Pystysuuntaiset estelangat saavat verkot joskus näyttämään ihan teltoilta ja sitten on hauska keksiä tarinoita metsän olennoista, joiden telttoja ne ovat. :)
    Oho, nyt paistaa aurinko. Äkkiä ulos! Mukavaa uutta viikkoa sinne torpan puutarhaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tekee tällaisia yllätyshavaintoja ja huomaa, että sitä kaikkea on vaikka kuinka paljon! Pitäisi vain tarkkailla enemmän ympäristöään!

      Poista
  2. Olen nähnyt vastaavia seittejä, mutten tiennyt mikä/kuka niitä tekee. Mahtavaa, että sait tekijän kuvaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostuin täsät seittikaverista, sillä seittejä oli niin paljon!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Uteliasuus voittaa joskus ja usuttaa selvittämään asian!

      Poista
  4. Miekin oon muutaman seitin havainnut. Mukava kun löyty tekijä. Kukkaystävän puutarhassa näin tuon kultakehnäsienen, mietittiin mikä se mahtaa olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaa näitä seittejä on nyt kosteana syksynä runsaasti. Ja sienet ovat muhkeita pakkaseen asti.

      Poista
  5. Taitavia nuo seittien tekijät :) Ihana sienikuvia!
    Iloa uuteen alkavaan viikkoon :)

    VastaaPoista
  6. Onkohan juuri tuon hämähäkin seittejä tänä syksynä erityisen paljon, kun moni !kukin on niihin kiinnittänyt huomiota. Eräässä Facebookin puutarharyhmässä tosin joku epäili, että kyseessä on jokin tauti ja hän kyseli siihen sopivaa myrkkyä. Onneksi langoilta löytyi tietoa ja viisaita neuvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan on runsaiden seittien syksy, koska ennen en niin kinnittänyt näihin huomiota! Tietoa löytyi ihan lasten ötökköoppaasta, joten ei mitään korkea-asteista!

      Poista
  7. Ompa jänniä verkkoja ja sen kutojia. Sieniä on saatu runsaasti täälläkin. Kanttarellikeitto on mitä ihanin. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - sieniä on kerätty ja syöty! Eikö olekin hyvä syksy sienien suhteen!

      Poista
  8. Teillä on jo aito halloweentunnelma! Luonnon omia mykistäviä taideteoksia. Vähän nieleskelin näitä kuvia hämykammoisena :D Meillä on kellarissa sellaisia hyvin isoja yksilöitä, ovat varmaan ns. varastohämähäkkejä, mutta onneksi ne pelkäävät minua yhtä paljon kuin minä niitä. OO, sinä oletkin oikea sienituntija, respect!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sienikirjan avulla tuli tuo tunnistus tehtyä. Meillä tyttärentytär on aivan lukkikammoinen, joten välillä on pelastetteva neito pedon kynsistä!

      Poista
  9. Upeita kuvia! Meilläkin näitä seittejä on, mutta enpä tiennytkään, kuka niitä tekee. Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu, nyt on tämä hämähäkki tunnistettu!

      Poista