Jalava kukkii

Pääsiäisen jälkeen kevään eteneminen on ollut hidasta. Tuntuvat yöpakkaset jatkuvat edelleen eikä puutarhatöiden kanssa pääse merkittävästi eteenpäin. Tosin on ollut hyvää aikaa siivoilla talven jäljiltä tienoita risuista ja kasvijätteistä, mutta tähän päivään asti on vielä osa kasveista lehtien tai havusuojan alla odottamassa sitä kevään henkäystä.

Joka vuosi ilmaantuu kuitenkin jokin yllättäjäkasvi, joka varoittamatta ilahduttaa karuina kevään päivinä. Aikoinaan pähkinäpensaan ensimmäinen kukinta oli ihan uskomatonta, jota ei ollut osannut edes odottaa. Viime keväänä onnenpensas tuotti kukinnan, jota ei aikaisempina keväinä ollut näkynyt.

Tänä kolkkoakin kolkompana keväänä yli kymmenen vuotta vanha jalavamme yllätti ensimmäisellä kukinnallaan. Pienet sarjamaiset kukinnot ovat varsin vaatimattomia, mutta niitä on ympäri koko puun ja kukinta on kestänyt jo ehkä viikon. Kukat ovat hieman vaaleanpunertavia ja niiden vihertävä siitepöly on hienon hienoa. Kasvin tiedoista selviää, että se on tuulipölytteinen, joten pölytys onnistuu. Hyönteisiä on vielä hyvin vähän.

Kukat eivät kilpaile koristeellisuudessaan purppuraomenapuun juuri avautuvien nuppujen kanssa tai vähitellen kukkivien kirsikoiden tai luumujen kanssa. Niitten avulla saatiin kuitenkin tietää, minkälainen jalava on kysymyksessä

Jalava on tullut meille pienenä puuntaimena tuttavien puutarhasta, jossa sitä oli vaalittu muutama vuosi. Meillä jalava on kasvanut yli kymmenen vuotta ja se on jo ainakin viisi metriä korkea. Suomessa kasvaa kahta luonnonvaraista jalavaa harvinaisina. Yleisesti niitä on vaikea erottaa toisistaan, mutta niiden kukinnot ovat hieman erilaiset. 

Meidän jalavamme on kukinnon ulkonäön mukaan kynäjalava (Ulmus laevis), jonka kukinto on sarjamainen. Vuorijalavan (Ulmus glabra) kukinto taas on enemmän mykerömäinen. Olipa hauskaa, että puu vihdoin paljasti salaisuutensa.

Kukat ovat siis pieniä siroja sarjakukkaisia ja siksi on varsin yllättävää, että siemenet kehittyessään muodostuvat melko suuriksi ja niihin syntyy laaja lenninsiipi, jolla ne voivat leijalla uuteen paikkaan. Alakuvassa on kuivia jalavan siemeniä, joita sattuu olemaan vielä tallessa. Ne ovat kuvassa jokseenkin luonnollisessa koossa. Ehkä syksyllä nähdään vielä siemenien muodostuminen omaan puuhun.

Lämpenemistä odotellessa sain koottua kantopuutarhan tai paremminkin voisi sanoa kantokulman. Pikkuhiljaa jo talven aikana siihen kerääntyi kantoja ja muita puun osia, joita oli jo varastossa ja lisäksi vaari teki välillä löytöjä ja toi lisää suuria painavia juurakoita. Kasveja ei varsinaisesti ole vielä istutettu, mutta koko rykelmä sijoittuuu taikinamarjapensaiden ja lehtokuusamien tyveen. Siihen on myös aikoinaan istutettu pieni saarni, joka nyt jää kantoryhmän keskelle.

Joitakin muualta poistettuja maksaruohoturpeita olen pudotellut väleihin ja niissä kukkivat scillat. Lisäksi tässä kohdassa on luonnostaan sinivuokkoja ja saniaisia, jotka varmaan sieltä ajan mittaan nousevat.

Kuukausi karanteenia eli enimmäkseen puuhailua täällä kotipihalla on ollut hyödyllistä. Monet aidat ja portit, jotka on rakennettu puusta, on taas korjattu. Perusteellisen uudistuksen tarpeessa oli myös etupihan kukkapenkin halkaisema käytävän puureunus. Ensimmäinen versio lehtikuusipanelista taivutetuista reunakaarista kesti yli 15 vuotta, joten ihan pian ei tarvitse tätä urakkaa tehdä.

Hommassa oli työtä pariksi päiväksi ja yleistä siivousta vielä sen lisäksi. Vanhat lahonneet raunalaudat poistettiin ja reunojen kasvit nostetettiin ylös odottamaan uusien lautojen asennusta. Sen jälkeen lisättiin taas multa ja istutettiin kasvit pääosin takaisin samalla tavalla.

Tässä käytävä toisesta suunnasta...

... ja keväiset vuohenjuuret kukoistavat toisella laidalla pari vuotta sitten.

Kaikesta kylmyydestä ja tuulesta huolimatta olen saanut nauttia scillojen sinestä, pikku käenrieskan ja kevätesikoiden kullankeltaisesta loistosta ja kiurunkannusten sinipunerruksesta!

Lämpimiä odotellessa!

Hyvää palmusunnuntaita!

Lähes kokonainen kuukausi eli neljä corona-viikkoa on kulunut edellisestä jutun kirjoittamisesta. Näiden viikkojen aikana on tunnelma ollut jännittynyt. Mikään ei yhtäkkiä olekaan niin kuin ennen. Kaikki on aivan toisenlaista. Se ei merkitse sitä, etteikö meillä olisi ollut tarpeeksi puuhaa täällä meidän aktiivikodissa, etteikö aurinko olisi paistanut ja lunta satanut ja sulanut kuten ennen.

Uutiset kaikkialta ovat jotenkin pysäyttäneet. Tässä on oltu jotenkin alavireisiä, joten mitään varsinaisia kevättoimia ei ole käynnistetty. Öisin kirpeä pakkanen kovettaa maan kopisevan kovaksi. Lumikellojen lisäksi jotakin vihreää pilkahtaa havujen alta, mutta pakkasyön jälkeen kaikki on nahistuntutta ja päivän aurinkoisina hetkinä pakkasen pehmentämät lumikellot oikovat kukkavartensa taas ojennukseen. Vaikka päivien taustaa hallitsee murheellinen tunnelma ja huoli, paljon mukavaa tapahtuu koko ajan.

Aurinkoisten ja tuulisten päivien kuluessa olemme urakoineet hurjan määrän polttopuita, jotka kuivuvat nyt rapisten valmiina pinoissa. Tulkoon minkälainen poikkeusaika tahansa, meiltä eivät ainakaan polttopuut heti lopu. Moottorisaha, kirveet ja lopuksi halkaisukone olivat käytössä ja päiviin mahtui varsin riittävästi liikuntaa, jotta ruokahalu oli jo illalla hyvä.

Me kuulumme 70+ikäryhmään, joten liikkuminen kylillä on käynyt vähiin. Olemme pyrkineet noudattamaan presidentin ohjetta, vaikka olemme olleet vielä tähän mennessä hyvin omatoimisia. Kulkemista voi kuitenkin harrastaa mielin määrin luonnon ympäristössä. Palmusunnuntain juhlistamiseksi lähdettiin metsäretkelle ja nautittiin sammalpoluista ja auringosta - metsään eivät tuulet puhalla. Oman laavun nuotiotulille pysähdyttiin vielä paistamaan makkarat ja saattoipa olla viimeisiä kertoja tänä keväänä, sillä maasto kuivuu jo kohta palovaroituskuntoon.

Oikeaa kevään tuntua voi löytää jo monesta blogista, sillä kukkivia ihanuuksia näyttää ponnistavan ylös maasta. On jouluruusuja ja kurjenmiekkoja, talventähtiä ja tietysti krookuksia värikkäinä ryppäinä. Ilokseni huomasin, että meilläkin oli kaikkein kalpeimman keltaisten krookusten rykelmä noussut kukkimaan. Muitakin krookuksia näyttää nousevan, joten lisää on tulossa - nyt on tulossa vähän lämpimämpää keliä.

Tämän poikkeusajan ikävin puoli on se, että eletään eristyksissä - läheisiä ja tärkeitä ihmisiä ei voi tavata kasvotusten oikeasti. Tekniikan avulla voidaan kuitenkin pitää yhteyttä ja meillä lapset ja lapsenlapset ovat ihan lähistöllä, jos tiukka paikka tulee. Lastenlapset käyvät etäkouluja todella tottuneesti. Tehtävät saadaan ja palautetaan sähköisesti ja videopuhelut opettajien kanssa toimivat. Ystävätkin kohdataan somessa. Surullista on, että me emme voi tavata todella iäkkäitä ystäviä, joista osa on hyvin yksin. Joillekin tuottaa puhelinyhteyskin välillä ongelmia. Apua haluaisi antaa, mutta tämä eristys estää sen. Ehkä on tärkeintä, että itse toimii siten, että muiden ei tarvitse huolestua.

Toistaiseksi täällä kulmilla paikallinen ruokakauppa on pitänyt avoimia aamuaikoja, jolloin voi käydä tekemässä turvalliset ruokaostokset. Ostoskerta riittää pariksi viikoksi. Ja saamme kyllä apua, jos sitä tarvitaan.

Nyt on ollut paljon iloa puutarhablogeista. Siellä on ollut tarjolla eksoottisia ja kiinostavia matkakuvauksia, ja nyt on nyt ollut aikaa paneutua niihin. Mielenkiintoisia kirjoja on esitelty runsaasti. Jotkut puutarhurit ovat kasvattaneet jo monipuolisen taimitarhan, jossa taimien vaiheita on voinut seurata. Sieltä on löytynyt monta hyvää vinkkiä tuleviin kevään kasvatuksiin ja vihjeitä uusiin kasvivalintoihin. 

Minä kasvatan vain niukasti pitkän esikasvauksen taimia, mutta tomaatit ja kelloköynnökset ovat jo alussa. Siementilaus on tulossa näinä päivinä ja kevään suorakylvöt on suunniteltu. Nythän hehkutetaan taas omavaraisuuden nimiin, joten porkkanat ja punajuuret pääsevät taas kunniaan. 

Tilkkutyynykin valmistui. Hyvää vetoketjua ei löytynyt varastosta enkä lähtenyt kauppoihin sitä etsimään. Siispä päädyin tyynyn taustaosassa nappikiinnitykseen. Nappivalikoimassani oli muutamia vaihtoehtoja, joista litteät kellertävät napit voittivat. Ne sopivat parhaiten himmeän keltaisen kankaan väriin. Ja sitä paitsi niitä oli juuri tarpeelliset kolme kappaletta.

Jossakin blogissa oli kerätty kiitollisuuslistaa niistä kaikista asioista, joita kuitenkin tässä nykyhetkessä löytyy, kun sitä ryhtyy miettimään. Omassa elämässäni on paljon asioita hyvin:

- olen toistaiseksi terve

- minulla on puoliso kumppanina

- minulla on läheinen turvaverkosto

- minulla on ihana aktiivikoti

- voin asua ja elää maaseudulla

- kevät on tulossa

- valo lisääntyy

...hei luettelo voisi jatkua pitkään...

Pysykää terveenä!

Hyvää palmusunnuntain iltaa!

Välikäsitöitä

Vettä ja räntää on satanut enemmän ja vähemmän viime päivinä. Varsinaiset esikasvatuskylvöt aion aloittaa ensi viikolla. Hankikylvö ei näytä onnistuvan tänä vuonna, joten kylvin viime kuussa joitakin siemeniä ja vein ne kylmäkäsittelyyn kylmään varastoon. Niistä toin jättiverbenan sisään lämpimään ja taimet nousivat parissa päivässä. Ennen kiireempiä kylvötöitä on ollut hyvää aikaa muihin puuhiin ja välikäsitöihin.

Jokavuotiseen tapaan meillä on kaadettu puita ja tehty polttopuita, joita talomme kolme tulisijaa ja pihalaavu kuluttavat. Kovat tuulet ovat puhaltaneet ja niiden  aikana on tullut seurattua lähikuusien latvojen reipasta heilahtelua.  Jotta rakennusten katot välttyvät puiden kaatumisen vaurioilta, oli aika kaataa muutamia korkeita kuusia. Vaari hoiti moottorisahatyöt ja minä siivoilin loppuja.

Vaikka ilma oli kosteaa ja viileää, kuusen havujen tuoksussa oli mukava puuhailla. Työ oli roskaista ja sotkuista, mutta nythän on havaittu metsän ja maan ainutlaatuiset terveellisyystekijät. Sieltä niitä imeytyi saman tein.

Oikein sateisina päivinä ehdin jälleen penkoa mittavaa tilkkuvarastoani. Tilkut ovat hyvin sekalaista tavaraa ja pientä silppua. Yritän käyttää niitä johonkin kokonaisuuteen, sillä osa tilkuista on käsin värjättyjä tai painettuja. Ensimmäiseksi kokosin tilkkuja sinisävyiseen tilkkupeittoon.

Tilkkutyö on sellainen menetelmä, jossa ei tarvitse seurata tarkkaa työohjetta ja se sopii minulle. Työn voi suunnitella kokoamalla palaset ja miettiä lopullista rakennetta vähitellen. Isossa työssä paras ratkaisu on levittää tilkut lattialle ja hamotella siinä niiden paikat. Tiettyjä teknisiä periaatteita, kuten kokoonpanon järjestystä täytyy noudattaa.

Tämä peitto koostuu neliön ja suorakaiteen muotoisista tilkuista. Keskikohta muodostuu neljästä pienestä neliöstä. Niitä ympäröivät vuoroin vaalean ja tummemman siniset reunukset. Näin muodostuvat blokit on liitetty toisiinsa vaaleilla ja keskisinisillä suikaleilla.

Reuna muodostuu vihertävistä ja harmaansinisistä tilkuista, jotka aivan ylimmässä kuvassa ovat vielä irrallisina.

Tästä tulee peiton oikea puoli ja peitosta puuttuu vuorikangas ja kerrosten väliin tuleva vanu. Lopuksi kerrokset yhdistetään reunakaitaleella ja tikataan yhteen käsin ompelemalla läpi kerrosten.

Tämä suorakulmaisten tilkkujen yhdistäminen on minulle hyvin tuttua, sillä olen tehnyt monia tilkkupeittoja tällä tavalla. Halusin kokeilla myös kolmiokuviota. Kolmiomenetelmää käyttäen tein sohvatyynyn päällisen - tai oikeastaan vasta tyynyn etupuolen.

Tilkkuompelussa voi käyttää erilaisia nopeuttavia tai sarjatyömäisiä menetelmiä. Värikolmioita syntyy näin. Asetetaan kaksi eri väristä tilkkua oikeat puolet vastakkain, ommellaan kaksi ommelta kulmasta kulmaan ja leikataan kolmiot erilleen ommelten välistä. Saadaan kaksi tilkkua, joissa kummassakin on kolmiokuvio.

Käytin kolmiotilkkujen lisäksi yhtenäisiä neliötilkkuja, joihin valitsin kasviaiheisia kankaita eli tummanvihreät ja valkopohjaiset. Tilkuista voi suunnitella haluamansa sommitelman. Asetin vuorotellen kolmiotilkun ja kokonaisen neliötilkun ja liitin ne jonoiksi. Jonot ompelin yhteen neliömäiseksi pinnaksi, joka on tyynyn päällisen koko.

Tilkkuoppaissa painotetaan yleensä sitä, että kannattaa käyttää samanlaatuisia kankaita. Se tuli hyvin esiin kolmiomentelmässä. Tumma kangas oli venyvämpää kuin muut ja sen vuoksi kolmiokulmia ei tahtonut saada täsämällisesti kohdalleen. Suorareunaisia tilkkuja yhdistäessä kankaiden laatu ei tule niin selvästi esiin.

Reunustin kolmiopalapelin vielä tiilenpunaisilla suikaleilla ja näin tyynyn päällipuoli on valmis. Tikkaan sen koneella kiinni tukevaan puuvillakankaaseen, jotta tyynyä voi reippaasti käyttää. Tyynyn selkäpuoleen tarvitaan vielä kangas, lisäksi vetoketju ja lopullinen kokoonpano voidaan tehdä.

Tämäkin työ on siis vielä kesken. Se ei haittaa, sillä  monimutkaiset kokoamisvaiheet on jo tehty ja vuorittamisia ja tikkamisia voi tehdä vähän kerrallaan. Jossakin vaiheessa on mukava koota tyynynpäällinen ja peitto valmiiksi.

Hyvää sunnuntaista naistenpäivää!

Tempoileva helmikuu

Näsiä 'Daphne mezereum'

Helmikuu koostui äärimmäisyyksistä, kylmyyttä ja lämpöä, valoa ja tummaa pilvisyyttä, paljasta maata ja lumipeitettä. Kuukauden keskivaiheen hulppeat lämpöasteet vauhdittivat kevään ilmiöitä. Kasvimaan aidan viereen siirretyt näsiät alkoivat hurjan kukinnan. Jänikset ovat aikoinaan typistäneet taimet siten, että ne ovat runsaasti haaroittuneet. Kasvimaan reunassa ne ovat saaneet myös voimaa kasvattaa vankkoja varsia. Joissakin puutarhakirjoissa väitetään, että näsiäpesasta ei saa luonnosta siirrettyä. Meillä on pihassa luonnonvaraisia näsiäpensaita, joista linnut ovat syöneet marjoja ja levittäneet taimia ympäriinsä. Olemme siirtäneet niitä aivan pieninä alkuina ja hyvin onnistuu.

Pari viikkoa aikaisemmin kuun alussa saatiin lumipeite. Maisema oli normaalin talven mukainen. Lunta oli vajaat kymmenen senttiä. Sitä talvikeliä kesti pari päivää.

Pähkinäpensas 'Corylus avelana'

Tempoilevasta lämpötilojen vaihtelusta huolimatta pähkinäpensas, joka on leikattu puumaiseksi, aloitti kukinnan. Taivas on ollut kirkkaan sininen ja kukkia on runsaasti. Kuvan yläosassa näkyy pari tummaa pientä mohkälettä: pari pähkinää viime vuodelta on jäänyt oravilta.

Korallikeijunkukka 'Heuchera sanguinea'

Osa perennoista sopetuu säiden vaihteluun täysin muuttumattomina. Keijunkukan lehtiruusukkeet kurottavat valoon joka säässä. Ne kurkistelevat lumesta ja vesisateesta. Kymmenen asteen pakkanen ei hetkauta niitä. Ne odottavat valmiina kevään lämpöön millä hetkellä tahansa.

Tuoksuköynnöskuusama 'Lonicera caprifolium'

Muutamat kasvit ovat lähteneet pelottavan aikaisin avaamaan silmujaan ja kehittämään jopa lehden alkuja. Köynnöskuusaman kukinta ei ole onnistunut läheskään joka kesä, sillä sen versot ovat pakkastalvina jäätyneet. Nyt se on alkanut kasvattaa lehtiä ja vihreyttä näkyy siellä täällä. Toivottavasti hieman yli kymmenen asteen yöpakkanen ei vielä jäädyttäisi sitä. Se on mukavasti levittäytynyt pergolan seinämään ja viime kesän kukinta oli runsasta.

Tuoksuköynnöskuusama kukassa kesäkuussa 2019

Alkukuun jälkeen ei lunta ole satanut, vettä sen sijaan reilusti. Vesisateet pehmensivät nurmikot ja kurasivat tiet. Maisema oli pitkään harmaan pilvistä ja pimeää. Kuukauden loppua kohti ilma kylmeni ja nyt viime yönä pakkasta oli ainakin -13 astetta. Nyt on oikea helmikuun sää, kunnon pakkaskelit ja aurinko paistaa. Vain lumi puuttuu. Kasvit joutuvat kestämään ilman lumisuojaa.

Helmililjat ovat jälleen kuuluneet jänisten ruokavalioon. Tavalliseen tapaan ne ovat typistäneet kaikki helmililjojen versot, missä ne vain ovat päässeet niihin käsiksi. Kokemuksen perusteella helmililjat kasvattavat uudet alut ja tämä on toistunut joka vuosi. Sinistä kukintaa riittää, kun sen aika tulee.

Jäniksen syömät helmililjan jäännökset

Lumikellojen versot maistuvat ilmeisesti erilaiselta, sillä ne saavat olla täysin rauhassa. Tosin olen varjellut osaa peittämällä niitä havuilla kevyesti, mutta peittämättömätkin lumikellon alut saavat onneksi olla koskemattomina.

Lumikellojen versoja

Ja siinä se on - ensimmäinen pieni lumikellon kukka! Tavallisesti ne ovat nousset lumen keskeltä, mutta tämä ponteva yksilö on päättänyt nousta kukkimaan pakkasyön jälkeen. Ja lisää on tulossa.

Lumikello 'Galanthus nivalis'

Purppuraomenapuusta leikattiin yksi pahasti alas harottava oksa. Otin siitä talteen  muutaman haaran ja laitoin veteen. Viikossa silmut lähtivät vihertymään ja pienet purppurakukat alkoivat punertaa.

Purppuraomenapuun nuppuja

Tavallista pidempi helmikuu on kohta ohi. Talviset siemenkylvöni ovat vielä kylmäkäsittelyssä, mutta maaliskuussa on aika tuoda ne lämpimään ja aloittaa varsinaiset esikasvatuskylvöt.

Hauskaa karkauspäivää!

Luonnonkukkia puutarhassamme 2

Nurmikohokki 'Silene inflata'

Pihan luonnonkukkaesittely jatkuu. Otsikoin ne ryhmiin sen mukaan, miten ne ovat meille päätyneet.

Juurakkoina siirrettyjä

Nurmikohokki on mielestäni yksi kauneimmista lähes valkokukkaisista luonnonkasveista. Kukat ovat siroja ja tämän yksilön kukan pullea osa on vihertävä, mutta se voi olla myös punertava. Kasvi on noin reilun puolen metrin korkuinen ja viihtyy heinikon suojassa. Vuosia sitten onnistuttiin siirtämään tämä juurakko jostakin tienpenkasta ja joka vuosi se nousee kasvattamaan vain kaksi kukkavanaa, mutta ne nousevat varmasti. Se ei ole levittäytynyt lainkaan. Nurmikohokin juurakko istutettiin samaan aikaan kuin keltamatara ja ne kasvavat vierekkäin kuivassa männynalusmaassa.

Nurmikohokkia näkee nykyisin harvoin luonnossa, mutta toissa vuonna löysin yhden lähikoivikon heinikkomaasta. Siirsin siitä osan omaan heinikkoomme, mutta se ei noussut seuraavana keväänä. Viime vuonna löysimme kohokkiesiintymän vanhalta peltotiemaalta. Siinä oli useita kasveja ja niistä kerättiin loppukesällä siemeniä. Ensi keväänä nähdään, nouseeko lisää nurmikohokin alkuja. Toistaiseksi vaalimme tätä ainoata.

Tavallinen päivänkakkara 'Chrysanthemum leucanthemum'

Useiden monivuotisten luonnonkukkien  siirtäminen juurakkona on kuitenkin helppoa. Perennojen tapaan juurakko istutetaan samaan tasoon kuin se alunperin oli ja olosuhteista riippuen huolehditaan aluksi kastelusta. Esimerkiksi tavallinen pävänkakkara lähtee hyvin alkuun siirrettynä. Kasvupaikaksi kannattaa valita aurinkoinen ja kuivanpuoleinen paikka. Se viihtyy hyvin vaikka jalopähkämöiden tai syysleimujen vierustalla. Se tuuheutuu maltillisesti ja kasvaa samalla paikalla pitkään.

Peurankello 'Campanula glomerata'

Päivänkakkaran seuraan sopii hyvin toinen varma ja paikoillaan pysyvä kasvi, peurankello. Se on vahvan sinivärinen ja sen varret ovat karhean kulmikkaat. Päivänkakkaran tavoin se kannattaa istuttaa aurinkoiseen paikkaan eikä sen leviämistä tarvitse pelätä. Sen juurakko ei runsastu nopeasti, joten se pysyy saman kokoisena muutaman vuoden. Tässä kasvissa arvostan erityisesti tanakkuutta. Varsisto pysyy pystyssä ilman tukea. Tässä peurankello on kuvattu viereisellä niityllä, jossa horsmat värittävät taustaa.

Luhtalemmikki 'Myosotis scorpioides'

Erilaisia lemmikkejä voi siirtää kosteisiin varjoisiin paikkoihin ja ne menestyvät samalla paikalla useita vuosia. Ainoa sääntö on, että ei kannata kitkeä turhan tarkkaan lemmikkien ympäristöä, ettei hävitä pieniä lemmikin taimia.

Puna-ailakki 'Melandrium dioecum'

Puna-ailakki on niitä kasveja, joka jakaa mielipiteitä. Sen innokas siemenlevittäytymien on jonkun mielestä haitta, mutta sitä on kuitenkin helppo kitkeä pois ja siitä pääsee eroon. Yleensä annan sen kukoistaa muutamassa sopivassa kohdassa, sillä se näyttää hyvältä vaikkapa kotkansiipien suojassa. Ylemmässä kuvassa ailakit rehottavat harmaan portin takana kivikossa, joka on 'luontoaluetta' eli rajattu pois varsinaisesta hoidetusta puutarhasta. Sen vuoksi siellä kasvaa jopa horsmaa.

Lemmikkejä, kotkansiipiä ja puna-ailakkia

Kasvien juurakoita ei tietenkään voi kaivaa mistä tahansa vaan siihen tarvitaan maanomistajan lupa. Yleisten teiden piennarta voi kuitenkin pitää yhteisenä alueena ja sieltä löytyviä tavallisia kasveja voi kerätä juurineen. Puistoissa ja puutarhoissa on usein myös siementen kerääminen kielletty.

Siemenistä kylvettyjä

Juurakkoina siirrettyjä kasveja voi konkreettisesti seurata siinä paikalla, mihin ne on istutettu. Keväällä voi tutkia, nouseeko vielä tutun näköisiä versoja vai onko kasvi kokonaan kadonnut. Siemenkylvö ruohikkoon tai heinikkoon on  salamyhkäisempää. Voi joutua odottamaan enemmän kuin seuraavaan kevääseen kylvösyksystä. Ei ehkä ole merkittynä tarkkoja kylvökohtia, joita voisi seurata. Silti voi joskus onnistua. Purtojuuri on kotiutunut heinikkokulmaan lähes kymmenen vuotta sitten. Se kylvettiin erilaisten kedolta kerättyjen siementen mukana kuivahkoon maahan. Sen pallomaiset siniset kukinnot ovat reilun puolimetrisen varren latvassa, joten se viihtyy hyvin korkeitten pietaryrttien seurassa. Siniset pallomaiset kukat lisääntyvät maltillisesti siementäessään ympäristöön. Kukat ovat hyönteisten, etenkin kimalaisten suosimia.

Purtojuuri 'Succisa pratensis'

Siemenkylvö vaatii kärsivällisyyttä eikä tuo mitään takuuta onnistumisesta. Neidonkielen siemeniä kerättiin tien pientareelta ja kylvettiin kuivikkoheinikkoon syyspuolella 2017. Seuraavana kesänä 2018 niitä ilmantui muutama kukkiva yksilö. Viime vuonna ei näkynyt ainoatakaan. Saattaa olla, että kasvi on kylväytynyt, mutta nousee vasta tulevana keväänä. Varminta olisi lähteä keräämään lisää siemeniä tänä vuonna kukinnan päätyttyä ja kylvää niitä runsaasti ja huolellisemmin. Yksivuotisten kasvien kohdalla ei aina voi luottaa kasvin omaan kylväytymiskykyyn.

Neidonkieli 'Echium vulgare'

Alkuperäiskasveja

Pihan luonnonkukkasarjaan kuuluvat tietysti kaikille tuttut vuokot. Torppa rakennettiin aikoinaan metsäiselle maaperälle, joten sini-ja valkovuokkoja kasvaa monissa kohdissa luonnostaan. Osa vuokoista kasvaa heinäisillä alueilla, mutta niiden kukkiessa heinien kasvu ei ole vielä päässyt vauhtiin. Valkovuokkoesiintymiä on myös kukkapenkkien kivireunusten tuntumassa ja sinivuokkoruusukkeita on myös reunuksen ulkopuolella. Annan niiden nousta valisemaansa paikkaan.

Keltavuokkoa haluaisin kovasti saada vaikkapa lehmuksen alle levittäytymään, mutta ainakaan siirtäminen ei onnistunut.

Sinivuokko 'Hepatica triloba'

Valkovuokko 'Anemone nemorosa'

Tuttavien puutarhasta siirretty

Hento kiurunkannus tuli meille tuttavien puutarhasta. Siellä se oli levinnyt runsaasti ja kukkimisaikaan nurmikot ja kukkapenkkien reunukset olivat hennon lilan värittämät. Sain pari tainta ja istutin ne etäälle toisistaan ja varoituksen mukaan odotin sen leviävän massoittain. Se ei olisi ollut ollenkaan huono asia, mutta meillä kiurunkannus on pysytellyt hyvin maltillisissa määrissä. Alkutaimien lähelle on ilmaantunut muutamia uusia yksilöitä, mutta mitään suurta leviämistä ei ole tapahtunut. Istutuksesta on jo lähes kymmenen vuotta.

Kutsumatta saapuneita

Jotkut kasvit vain lennättävät etäältäkin siemeniä ja meille ilmaantui jännittävä piikikäs taimi, piikkiohdake. Kukkivia piikkiohdakkeita olin seurannut läheisellä niityllä ja minusta niiden harmahtavat lehdet ja punertavat kukat loistivat kauniisti. Annoin sen jäädä, sillä se oli asettunut sopivasti taikinanamarjapensaan kylkeen. Se kasvoi kosteassa ja ravinteikkaassa maassa lähes parimetriseksi ja haarautui voimakkaasti. Olihan se komea, mutta kun jouduin silloin tällöin sen terävien piikien kanssa lähikontaktiin, sen suosio laski. Annoin sen kuitenkin kukkia, jotta näin kukinnon kauneuden. Sitten kiskoin sen pois.

Piikkiohdake'Cirsium vulgare'

Ohdake oli ilmaantunut kesällä 2018 paikalleen. Seuraavana keväänä ilmaantui viheriöllemme lukuisia pienen pieniä piikikkäitä taimia. Yksi ohdake oli suorittanut tehokkaan lisääntymisen. Nurmikollamme kasvaa ruohon seassa monenlaista, apilaa, leinikkiä, nurmihumalaa. Pistävän piikkiset kasvit eivät kuitenkaan tunnu miellyttävältä paljaaseen jalkapohjaan, joten ne oli kitkettävä pois. Välillä tule tehtyä epäonnistuneita valintoja ja siitä joutuu maksamaan. Ohdakkeen taimia oli ympäriinsä ja niissä riitti kitkemistä ja varmaankin niitä ilmaantuu vielä tänä keväänäkin. 

Punakoiso 'Solanum dulcamara'

Ruusupensaan piikkisten varsien lomaan ilmestyi vuosia sitten voimakas, puumaiseksi varsistoksi rehevöityvä köynnösmäinen kasvi. Se kukki sinivioletein kukin, jotka muistuttivat perunan kukkaa.  Syksyllä siihen muodostui punaisia marjoja, joista minulla ei ole kuvaa. Kasvikirjassa kuvaillaan niiden muistuttavan pieniä tomaatteja. Tunnistin sen kirjan mukaan punakoisoksi. 

Tietojen mukaan punakoiso on vanha lääkekasvi ja nykykäsityksen mukaan varsin myrkyllinen. Sen alkaloidit vahingoittavat suolistoa ja neljä-viisi marjaa syötynä on jo vaarallinen määrä lapsille. Olen yrittänyt repiä ja kaivaa kasvia pois, mutta aina se nousee muutamalla versolla ja entistä rehevämpänä. Pari uutta yksilöä on ilmaantunut muuallekin, mutta ne olen heti kitkenyt pois. Linnut ilmeisesti syövät marjat ja levittävät kasvia. Punakoison versot kasvavat pitkiksi ja kukkivana se on kaunis, mutta en halua sen rönsyilevän Mustialan ruusun seassa. Olen nähnyt jossakin taimistossa jopa sen taimia myytävänä.

Aion kaivaa sen pois ruusun juurien seasta, joka on epäonnistunut paikka. Lisäksi tuo myrkyllisyys ei minua viehätä. 

Punakoiso

Luonnonkukkia voi jokainen lisätä puutarhaansa eri tavoin ja lisäksi voi helliä ja hoivata niitä, jotka sattuvat sinne ilmestymään. Kaikki kukkijat eivät ole tervetulleita ja kitkemisestä on jokaisella kokemusta. Ehkä ensi kesä tuo taas uusia tuttavuuksia näköpiiriin!