Luonnonkukkia puutarhassamme 1

Kissankello 'Campanula rotundifolia' ja Keltamatara 'Galium verum'

Olemme vähitellen vuosien varrella kerännet pihaamme kotoisia luonnokasveja. Siemeniä on kerätty talteen tienvarsilta ja niityiltä ja joskus on siirretty juurakoita. Kysymys ei ole rauhoitetuista ja erityisen harvinaisista kasveista vaan ihan tavallisista suomalaisista tutuista kasveista. Osa aikaisemmin yleisistä luonnonkasveistamme alkanut hävitä nykyisen rakentamisen, infrastruktuurin ja maatalouden muutosten myötä. On mukava kerätä kasveja pihaan talteen ja ne ovat lisäksi kauniita.

Hyvinä esimerkkeinä ja kasviparina toimivat yläkuvan tutut kissankello ja keltamatara. Molemmat kasvavat nyt suuren männyn alla hiekkaisessa kuivikossa. Matara on löydetty soratien penkalta ja siirretty paikalleen juurakkona, joka on vähän laajentunut. Kissankello on kylväytynyt mataran viereen ihan sattumalta omin voimin ja näyttää viihtyvän hyvin. Nämä kasvit sopivat hyvin toistensa seuraan, sillä näin langanhento kissankello saa tukea jämäkästä matarasta. Nämä kasvit ovat vaivattomia. Tarvitaan vain varovaista heinien kitkemistä ja kasvit ovat viihtyneet vuosikausia.

Ukon tulikukka 'Verbascum thapsus'

Kun tuo puutarhaan luonnokukkia, voi yllätyksenä tulla niiden erilainen lisääntymistehokkuus. Ukon tulikukka on esimerkki tehokkaasta siemenlisääntymisestä. Ukon tulikukka kasvaa hyvässä maassa lähes parimetriseksi tanakaksi ja voimakkaaksi kukaksi. Sen suuren terttumaisen kukinnon erilliset kukat jaksavat kukkia vielä kun osa jo kypsyttää siemeniä. Lisäksi kasvi kasvattaa lisää kukkivia haaroja. Ukon tulikukka on komea kukka ja siemeniä kehittyy runsaasti.

Ukon tulikukan taimia

Keväällä saattaa näkyä harmaalehtisiä karvapintaisia pyöreälehtisiä taimia runsaasti siellä, missä tulikukka on viime kesänä kukkinut. Pienet mustat siemenet leviävät tehokkaasti lähistölle ja taimet lähtevät nopeasti keväällä kasvuun. Mikäli niitä haluaa harventaa tai päästä kokonaan eroon, se on helppoa. Ylimääräiset voi näppärästi nyppiä pois.

Ukon tulikukan kukkavana nousemassa

Kun tulikukat pääsevät kasvun vauhtiin, ne alkavat ovelasti muistuttaa sormustinkukan suikeita lehtiruusukkeita. Varsinkin jos tulikukat ja sormustinkukat ovat nousseet toistensa lomaan, niiden erottaminen on toisistaan on työlästä. Asia selviää, kun kukkatertut nousevat esiin. Jos ukon tulikukka astettuu vahvamultaiseen kukkapenkkiin, sen juuristo kasvaa jalkapallon kokoiseksi juurimöhkäleeksi ja varren läpimitta on ainakin kolme senttiä. Se valloittaa tilan muilta kasveilta.

Ukon tulikukka ruukussa

Tulikukan leviämistä kannattaa siis hallita. Jos puutarhassa on oikein kuiva kulma, kylvä sinne siemeniä ja anna muodostua tulikukkapenkki. Voit istuttaa taimen myös ruukkuun laihaan multaan ja seuraksi muita vaatimattomia kasveja. Tulikukka hoitaa oman lisääntymisen ja sitä kannattaa rajoittaa ainakin kukkapenkeissä.

Pukinparta 'Tragopogon pratensis'

Pukinparta on nykyisin aika harvinainen. Sen voikukkamaisia siemenhahtuvia keräsimme taskun pohjalle, kun sellaisen huomasimme aikoinaan valtatien levikkeen penkassa. Vajaan metrin mittainen varsi on monihaarainen ja kukka vaatimaton keltainen mykerö. Kasvi ei ole erityisen koristeellinen, mutta sen kiehtovuus syntyy siitä, että uudet kukat avautuvat aamuisin kukkiakseen vain keskipäivällä muutaman tunnin ja vain yhden kerran. Sen jälkeen ne sulkeutuvat ja muodostavat siemenhahtuvat voikukkien tapaan.

Pukinparran taimia

Pukinparta kuuluu myös niihin kasveihin, joiden lisääntymisestä ei tarvitse huolehtia. Voikukan tapaan niiden siemenhahtuvat leijailevat ympäriinsä. Taimia ilmestyy myös kukkapenkkeihin ja ne voi halutessaan helposti kitkeä pois. Pukinparta kukkii kesäkuusta lähtien aina pitkälle syksyyn. Se kasvattaa runsaasti uusia haaroja ja tyypillistä on, että kasvissa on samaan aikaan keltaisia avautuneita mykeröitä, hahtuvapalloja ja nuppuja.

Pukinparran avoin kukka ja siemenhahtuvapallo

Meillä pukinparrat saavat kukkia omenapuiden alla ja heinikkoisilla 'luontoalueilla'. Puutarhan aamuhuomio saattaa kuulua näin: "Hei, tule katsomaan, tämän päivän pukinparrat ovat avautuneet!" Iltapäivällä ne ovat jo sulkeutuneet. Nykyisin en ole enää nähnyt pukinpartojen kukkivan tien penkoissa.

Vuohenkello 'Campanula ranunculoides'

Vuohenkello on lähes kaikissa puutarhoissa tunnettu ja vihattu haittakasvi. On jopa sanottu, että älä päästä tätä kasvia puutarhaasi, sillä et pääse siitä koskaan eroon. Vuohenkello valtaa tilaa muiden perennojen seassa. Sen leviämisteho ei kuitenkaan perustu siementen levittämiseen vaan sen rihmamaiset pintajuuret pujottautuvat toisten kasvien juurien lomaan. Lähes jokainen on kitkenyt perennapenkistään langanohuita juuririhmoja, joita syntyy aina lisää. Työ on epätoivoista ja lopulta päädytään koko penkin uusimiseen ja maa-aineksen vaihtamiseen. Vihattu vuohenkello on voitettu.

Vuohenkello on kaunis kellokasvi omana ryhmänään. Itse olen tuonut tämän epätoivotun seuralaisen rusopäivänliljan juurakon mukana ja niiden juurelta olen jo saanut sen pois. Halusin kuitenkin säilyttää vuohenkelloa erillisessä kohdassa alppiruusun vieressä. Se on esimerkki omasta tehokkaan leviämisen tyylistään.

Pieni käenrieska 'Gagea minima'

Onneksi luonnonkasvien valikoimassa on myös maltillisesti kasvavia ja sopivasti levittäytyviä lajeja. Pieni ja vaatimaton pieni käenrieska on tuotu metsästä pienen pienenä alkuna ja se on levinnyt maltillisesti esikkojen ja sinililjojen taakse kivien vierustaan. Pelkoa ei ole, että pieni käenrieska valtaisi liikaa tilaa. Aikaisemmassa pihassamme se oli levinnyt omenapuun juurelta nurmikon sekaan, mikä oli kaunista. 

Mäkitervakko 'Viscaria vulgaris'

Helppo ja hyvin hallittava kasvi on mäkitervakko, jonka alkuja olen istuttanut rinnekukkapenkkiin kivireunuksen viereen. Ensimmäset taimet olen kerännyt hiekkaisen niityn reunalta ja nyt niitä lisääntyy harvakseen siemenistä. Mäkitervakon voi istuttaa kukkapenkkiin ilman pelkoa liiasta leviämisestä. Se kasvaa siististi samassa paikassa vahvistuen muutaman vuoden. Sitten voi istuttaa uuden taimen sen sijaan.

Ranta-alapi 'Lysimachia vulgaris'

Puutarhaamme rakennetun sillan tienoilla on kostea alue ja sinne on istutettu kosteassa viihtyviä kasveja. Pari kappaletta ranta-alpia istutin alppiruusun ja pähkinäpensaan väliin yli kymmenen vuotta sitten. Ranta-alpi koki ilmeisesti asettuneensa todella rannalle muiden kosteikkokasvien seurassa ja alkoi lisääntyä. Ranta-alpi on yleinen rantojen kasvi. Se kasvaa hyvinkin metrin korkuiseksi ja kukkii suurin kerrotuin tertuin heinäkuusta lähtien. Kasvien lukumäärä lisääntyi vuosi vuodelta ja ensin luulin sen tapahtuvan siemenistä. Tarkemmin tutkiessani huomasin sen kasvattavan maavarsia, joiden avulla se on levittäytynyt. Tämä lisääntyminen on tuttua terttualpista, jota yleisesti kasvatetaan puutarhassa. Ranta-alpia voi kuitenkin hallita maavarsia leikkaamalla jos haluaa. Toistaiseksi se värittää sopivasti keltaisellaan loppukesällä sillan tienoota.

Kurjenkello 'Campanula persicifolia'

Kurjenkello on esimerkki niistä luonnonkasveista, joiden suhteen on nähtävä hieman vaivaa, jos haluaa ylläpitää tai lisätä kukkien menestystä. Kurjenkelloja on alusta pitäen kukkinut siellä täällä yksittäisinä pihamme alueella heinikossa. Kurjenkello on niitä kasveja, jotka tarvitsevat ympärilleen tukevia kasveja. Sen suuret kellomaiset kukat ovat painavat korkean, jopa lähes metrisen varren kannateltavaksi. Erikseen tuettuna se ei näytä kauniilta, vaan se tarvitsee tuekseen luonnollisen korkean heinikon. Meillä on myös muita kasveja, jotka menestyvät heinikon suojassa. Niinpä puutarhassa on tarkoituksella korkeita heinikkoalueita. Esimerkiksi alakuvan hevospenkki rajaa taakseen alueen, jossa kasvaa erilaisia heiniä. Sen suojassa kurjenkellot menestyvät.  

Heinikkoalue hevospenkin takana

Kurjenkellon suhteen kesät ovat erilaisia. Välillä niitä on runsaasti ja välillä vain muutama yksilö. Kurjenkello on yksivuotinen, joten kukinnan lisääminen tarkoittaa lisää siemeniä. Kun kukat ovat kukkineet ja siemenet kypsyneet, kerätään kukkavarret kuivumaan sopivaan paikkaan ylösalaisin riippumaan. Viritelmän alle levitetään paperi ja varisevat siemenet kerätään paperille. Syksyn mittaan siemenet heitellään haluttuun paikkan. Kuivat varret siemenineen voi myös jättää heinikon varaan ja olettaa siemenien varisevan maahan.

Silti kellokukkien menestys on vaihtelevaa. Komeaa sinisten kellojen kukintaa nähtiin meillä vuonna 2017, jota voi kurkistaa tästä. Silloin kurjenkelloillakin oli hyvä vuosi.

Kurjenkello 'Camapnula persicifolia'

Luonnonkasveilla on siis erilaiset mahdollisuudet menestyä puutarhassa. Joidenkin kanssa on oltava hieman varuillaan ja joitakin täytyy helliä ja maanitella. Jotkut kasvavat ja kukoistavat ihan omia aikojaan. Ihan kuten varsinaiset puutarhakasvitkin!

Tässä ensimmäinen osa luonnonkasvisarjasta. Mukavaa viikonvaihdetta!

Minä puutarhurina-haaste

Jokin aika sitten Vilma haastoi minut kertomaan, minkälainen olen puutarhurina. En ole aikaisemmin tarkastellut itseäni tältä kannalta, joten nyt se on tehtävä.

Ensimmäiseksi on kerrottava, että into puutarhaan on saanut alkunsa lapsuudesta kuten monella muullakin. Vanhempani hankkivat jossakin vaiheessa perheelle järven rannalta kesämökin. Kerrostalokodista siirryttiin kesäisin vanhan torpan suomiin virikkeellisiin ympäristöihin. Sinne perustettiin kunnon kasvimaa. Siellä kasvatettiin kaikkia ruokataloudessa tarvittavia helppoja hyötykasveja. Istutettiin perunoita ja kylvettiin juurikasveja, salaatteja, tilliä, persiljaa, herneitä ja papuja ja tietysti kesäkukkia - etenkin kehäkukkia. Sitten kasvimaata hoidettiin perheen voimin.

Monet ovat saaneet lapsuuden kitkemissessioista ikuisen puutarhakammon. Minulle kävi toisin. Jo kymmenvuotiaana minusta tuli innokas kasvimaan kitkijä. Oli palkitsevaa nähdä, miten rikkaruohojen seasta nousi esiin kaunis rivi porkkanan taimia. Kun vuosia myöhemmin opiskeluaikoina lähdin viikonloppuna käymään mökillä, varmistin äidiltä, että porkkanapenkki oli jätetty minulle harvennettavaksi tai kitkettäväksi.

Vuodet vierivät ja puutarhakohtaamiset olivat harvinaisia. Elämä kuitenkin usein yllättää ja tuo eteen odottamattomia muutoksia. Niinpä minusta, kerrostalon kaupunkilaistytöstä, tuli  maatilan emäntä. Pääsin perustamaan oman kasvimaan erinomaiseen maaperään. Mittasuhteet suurenivat ja lajit lisääntyivät. Kasvatin kaaleja ja avomaakurkkuja. Kasvihuoneessa kypsyivät tomaatit ja mansikkapenkeistä kerättiin satoa ämpäreittäin. Marjapensaat täyttivät pihapiirin. Hyötypuutarhan hoito vei  paljon vapaa-aikaa. Perheessä käytettiin ruokalistan perustana oman maan tuotteita. Hyötyviljelyn ohessa tutustuin myös vanhoihin perennoihin, sillä talon pihapiiriä koristivat aikaisempien emäntien luomat kukkapenkit.

Vuosituhannen vaihteessa tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos. Me puolison kanssa jätimme tilan, talon ja pihan ja rakensimme itsellemme torpan eläkevuosia varten, vaarin torpan. Torppa pystytettiin keskelle mäntyjä ja kuusia kasvavaa metsäkulmaa siten, että mustikkavarvikot ympäröivät sitä lähes koskemattomina. Aioimme säilyttää pihan luonnonmukaisena.

Aika pian kuitenkin alkoi taas herätä puutarhainnostus. Koska meillä oli hyvää aikaa, istutettiin tulopihan puolelle pieni perennapenkki ja pensasryhmä, kuten torpan pihassa kuuluu olla.

Vähitellen aloin kaivata kasvimaata. Istutettiin marjapensaita ja hedelmäpuita. Mansikkamaa oli seuraaksi vuorossa. Kaikki eteni vuosi vuodelta vähitellen. Hyötypuutarhan kylkeen rakennettiin vierasmaja kesäkeittiöineen ja torpan ja hyötytarhan välinen alue alkoi vähitellen muuttua jonkinlaiseksi puutarhaksi.

Minkälainen puutarhuri olen nyt?

Torpan puutarha on alusta asti ollut meillä, vaarilla ja minulla yhteinen harrastus. Työnjako on syntynyt luonnostaan. Suunnittelu tehdään yhdessä ja vaari rakentaa rakenteita ja tekee voimaa vaativia töitä. Minä hoidan kylvöjä ja kitkemisiä. Kummallakin on lisäksi ikioma kulma, jonka saa hoitaa ihan oman mielensä mukaan.

Minä olen edelleen intohimoinen hyötypuutarhuri. Porkkanan harvennus ja kitkeminen tuottaa edelleen hyvänolon tunteen, kun siistit taimirivit nousevat esiin vihreästä massasta. Juuresmaan tuotto päätyy talveksi maakellariin. Kannatan kausiruokaa, jossa oman puutarhan tuotteet ovat lähes joka päivä ruokalistalla niin kesällä kuin talvellakin.

Minulle vehreä puutarha ei edellytä siistejä nurmikenttiä ja täsmällisiä rajoja. Viheralueet muodostuvat luonnon nurmista apiloineen ja leinikkeineen. Puutarhan rajat ovat paikoin epämääräiset. Välillä on vaikea määrittää, missä puutarha loppuu ja luonto alkaa. Kuuluuko kukkiva niitty aidan takana puutarhaan vai ei?

Puutarhassa käytetään tukirakennelmina riukupuista koottuja portteja tai aitoja. Isoja kiviä on jätetty paikoilleen ja pienemmillä kivillä on rajattu kukkapenkkejä. Risuaitoja on pystytetty pysäyttämään aika ajoin puhaltavaa tuulta. Yleisilme on siis rento ja luonnonmukainen, vaikka paikoin pyrin kanttaamaan kukkapenkit siististi ja kokoamaan selvät kivireunukset.

Minulle puutarhan tärkeitä kasveja ovat puut ja pensaat, joista osa on kasvatettu siemenestä asti. Vanhat perennat, kukkivat pensaat ja köynnökset toimivat puutarhan päärooleissa, kukin oman vuodenaikansa mukaan. Osa perennoista on siirretty entisen kotimme pihasta ja monet on saatu ystäviltä tai niihin liittyy jokin  tunneside. Uusia kasveja kasvatan mielellään siemenistä.

Kesään kuuluvat myös kesäkukat. Kesäkukkien ruukkukasvatusta aion tulevaisuudessa vähentää, sillä ne ovat vaativia kastelun suhteen. Ruukussa olen kasvattanut vanhaa ruusupapulaijketta, mutta viime kesänä nekin olivat haasteellisia kasteltavia. Maassa kesäkukat kasvavat huolettomammin. Suosikkejani ovat kehäkukat, tuoksuherneet ja kosmoskukat, unikot.

Istutan ja kylvän puutarhaan myös luonnonkasveja pienille heinikkoalueille. Jotkut niistä viihtyvät pitkään, mutta toiset häviävät parin vuoden kuluessa. Jotkut puutarhamme pensaat, kuten näsiät, kuusamat ja marjatuomipihlajat ovat kasvaneet alunperin nykyisillä paikoillaan ja muu kasvillisuus on asettunut niiden mukaan.

Meillä ei ole kasvihuonetta enkä sellaista enää halua. Kasvatan kestäviä ja helppoja kasveja avomaalla ja terassilla. Tomaatit, kurkut ja kesäkurpitsat tuottavat sopivasti satoa myös niin. Välillä kokeilen jotakin haastavaa kasvatusta, mutta otan sen kokeiluna.

Tästä kaikesta voisi päätellä, että haluan nyt päästä puutarahatöistä helpolla. Vietän kuitenkin keväästä syksyyn välillä päiväkausia kunnostaen ja kitkien puutarhaa, sillä se on aika laaja. Vaikka puutarha on osittain luonnomukainen, se ei tee sen huollosta helppoa. Lisäksi puutarhamme on luotu epäkäytännöllisen impulsiivisesti. Hoitoa ja huoltoa ei ole ensisijaisesti ajateltu.

Kitkemispäivät ovat kuitenkin edelleen nautinnollisia. Ei haittaa yhtään, vaikka päivä hurahtaa iltaan ja välillä tulee istuttua vain hetki kahvikupin kanssa kottikärryjen äärellä. Se on aina yhtä hauskaa kuin pikkutyttönä.

Minulla on aina puutarhassa joitakin tavoitteita, joita pyrin toteuttamaan. Vuosi vuodelta pyrin vähentämään noita projekteja ja yritän yhä enemmän nauttia ja iloita puutarhasta. Nyt kun tammikuu päättyy, odotan jo innolla sitä hetkeä, kun sinililjat ja lumikellot nousevat kukkimaan.

Haasteen säännöt:

Voit kirjoittaa itsestäsi puutarhurina

oman mielesi mukaan tuoden esiin niitä asioita, jotka

 kuvaavat sinua ja harrastustasi.

Mainitse keneltä haasteen sait ja että haasteen aloitti Kivisen Vilma.
Merkitse Vilman aloitushaasteen kommenttikenttään vastauksesi
ja Vilma kokoaa niistä koosteen.

Haastan mukaan

Ullan
Rannanpihasta-blogista

Puutarha odottaa

Torpan puutarha ja asukkaat elävät odottavissa tunnelmissa. Hetkittäin on jopa kevään odotuksen tuntua ja toisaalta ennusteet lupaavat vielä oikean talven. Viiden plusasteen lämmössä voisi jo tarttua haravaan, mutta yöllä pakkanen nousee lähelle kymmentä miinusastetta ja seuraavana päivänä sataa höyhenen kevyen lumikerroksen. Kumpaan suuntaan pitäisi asennoitua, kohti kevättä vai talvea? 

Esikasvatettavien kasvien kylvökään ei vielä ole ajankohtaista. Kylvösuunnitelmat alkavat hahmottua ja siemenvarastot on tarkistettava. Siemenhankinnat pitäisi käynnistää.

Pihassa on toisaalta mukava käyskennellä, sillä kaikki näyttää varsin siistiltä. Nurmikot ovat aika ajoin kauniin kuurakerroksen peittämät ja perennapenkit pääosin alasleikattuja. Osa maahan jääneistä mustuneista perennavarsista peittyy valkoiseen kuuraan, vain joitakin mustia varsia jäi törröttämään. Puutarha ei vaadi nyt mitään toimia.

Muutamat perennat ovat valmiiksi täynnä elinvoimaa ja lehtiruusukket ovat rehevän vihreitä joka säällä. Runsaaksi levinneet keijunkukat muodostavat vihreitä rykelmiä ja muistuttavat tulevasta kasvusta.

Sormustinkukkaa vai ukon tulikukkaa? Viime kesänä annoin tämän näköisten taimien asettua valitsemiinsa paikkoihin vapaasti. Kasvatin niitä sormustinkukkina, kunnes monet niistä osoittautuivat tulikukan aluiksi. Joku tienoolla kasvanut yksilö oli levittänyt siemenensä voimakkaasti ja alkuvaiheessa taimien erottaminen sormustinkukan alusta oli yllättävän vaikeaa. Kun tulikukka sitten pääsi vauhtiin, sen juurakko kasvoi suureksi ja kitkeminen teki ison kuopan maahan. Kuvan taimet ovat melko varmasti sormustinkukkaa, sillä ne ilmaantuivat sormustinkukan juurelle.

Jos kevät jatkuu tällaisella säällä, voi pian aloittaa joitakin projekteja. Kantopuutarhaan on kerätty kantoja ja muita epämääräisiä puujärkäleitä. Se on tarkoitus perustaa juuri tähän pienen lehmuksen ja saarnin kainaloon, taikinanmarjapesaiden äärelle. Tarkkaa suunitelmaa ei ole. 

Toinen projekti odottaa kasvimaalla. Meillä on pitkä suorakaiteen muotoinen hyötykasvimaa, jonka puoleen valiin pystytettiin muutama vuosi sitten risuista tuulensuoja-aita. Aidan taakse jäävässä osassa on kasvatettu perunaa ja etupuolella juureksia ja vihanneksia. Nyt on tehtävä muutoksia vuoroviljelyn vuoksi. Perunamaan paikkaa on vaihdettava. Sen vuoksi puretaan aita pois ja kylvö-ja istutussuunitelma uudistetaan. Aidan purkuun voi hyvin ryhtyä näillä kevätilmoilla.

Monet ovat tänä vuonna kaivanneet lunta ja kunnon talvea ja ehkä se vielä tulee. Usein ovat helmi- ja maaliskuu olleet talven kylmimmät kuukaudet. Toisaalta tämä leuto sää on nyt ihan miellyttävää, kun saadaan jo vähän enemmän valoa ja jopa auringon paistetta. Lumityöt ovat jääneet vähiin ja lämmityskulut pieniksi. Ainoa huoli on siitä, että maassa ei ole lumipeitettä kasveille kovia pakkasia varten. Ehkä sitä ei tarvita.

Nyt meillä on sääolojen vuoksi jännittävää. Parikymmentä vuotta sitten oli näillä tienoilla varmaa, että koululaisten hiihtolomalla saatiin hiihtää kotipelloilla. Se oli ihan itsestään selvää ja varusteet olivat valmiina pulkkailuun ja hiihtoon. Nyt eletään jännityksessä. Saadaanko helmikuussa vielä talvi vai aikaistuuko kevät? Tarvitaanko suksia vai otetaanko kumisaappaat esiin?

Vuosi 2019

Tammikuu

Vuoden 2019 tammikuussa oli saatu jo lunta ja hedelmäpuiden oksille oli kuun lopussa kertynyt pehmeä lumikerros. Maisema oli kaunista ja valoisaa.

Helmikuu

Pehmeä lumi suli nopeasti, mutta puutarhassa ei vielä tapahtunut suurta kevään edistystä. Kevääseen varauduttiin kohentamalla hyönteishotelleja talven jäljiltä.

Maaliskuu

Maaliskuussa aloitettiin esikasvatettavien kasvien siemenkylvöt. Kelloköynnöksen siemenet itivät kaikki 8 kappaletta ja taimet lähtivät alkuun virkeinä.

Huhtikuu

Huhtikuun kalpea auringonpaiste häivytti lumen rippeet ja pihaa pääsi haravoimaan ja siistimään. Ensimmäiset kevään kukkijat aloittivat kukinnan. Puutarhan näsiät kukkivat runsaasti ja houkuttelivat  luokseen sitruunaperhosia. 

Toukokuu

Toukokuussa tapahtui jo suurta vihreyden runsastumista. Kevään sipulikukat kukkivat monivärisinä ja hedelmäpuiden kukinta oli runsasta. Purppuraomenapuu sai ylleen purppuraisen kukkahunnun.

Kesäkuu

Kesäkuussa puutarhan eri osat olivat rehevöityneet. Saniaiset ja perennojen lehtiruusukkeet  olivat levittäytyneet runsaina ja monet perennat, kuten keijunkukat ja idänunikot olivat jo kukassa. Takana  näkyy kukkiva alppiruusu.

Heinäkuu

Heinäkuussa puutarhan juhlalliset prinsessat olivat pääosassa. Ruusut olivat aloittaneet kukinnan, samoin pionit. Näille monille herkille kukkijoille poutainen kesä oli hyväksi. Sade ei päässyt vaurioittamaan nuppuja tai täydessä kukassa olevia kukintoja. Kukat kestivät pitkään.

Elokuu

Elokuussa kypsyivät marjat ja luumut ja omenat. Satoa tuli monenlaista ja sitä oli runsaasti. Hedelmäpuita oli alkukesällä muutamia kertoja kasteltu reilusti, mutta muuten poutakesä ei niitä haitannut.

Syyskuu

Syyskuussa puutarhan väritys alkoi taittua keltaisella. Kultapiiskut kukkivat runsaina ryppäinä ja jatkoivat kukintaa vielä lokakuussa, kun poutaa riitti.

Lokakuu

Keltainen syyskuun väri antoi vähitellen tilaa punerrukselle ja jäljelle jääneet lehdet muuttuivat punertaviksi, oransseiksi, purppuranvärisiksi. Punalehtiruusun marjat saivat mustan värin.

Marraskuu

Marraskuu toi yllätyksen. Lunta satoi ja maisema sai varhaisen velkoisen peitteen. Olin päättäväisesti jättänyt osan perennojen varsia leikkaamatta, jotta niistä syntyisi talven törröttäjiä. Hetken ajan leimujen varret seisoivat ryhdikkäinä lumikoristeltuina. Muutaman päivän kuluttua lumi kuitenkin suli ja unelma törröttäjistä jäi unelmaksi. Mustuvat varret painuivat maahan.

Joulukuu

Vesisateisen marraskuun ja joulukuun alun jälkeen lankesi jälleen lumisade, joka koristeli kaiken pihassa ja puutarhassa. Jääköön tämä lumikuva muistoksi joulukuusta 2019, vaikka kaikki lumi on nyt jo sulanut pois. 

Kokonaiseen vuoteen mahtui monenlaista, mutta tämä olkoon vuoden 2019 tiivistetty tarina. 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2020!

Joulun tervehdys

Joka joulu meillä tehdään omat joulukortit. Joskus kortteja tehdään lastenlasten kanssa ja silloin syntyy monenlaisia toteutuksia. Tänä vuonna tein kortit yksin. Yksin tehdessäni valmistan kortteja yleensä sarjatyönä käyttäen yhtä ideaa ja tekniikkaa. Toinen esimerkki löytyy vuoden 2016 joulukuulta Lumikuuset joulukortissa.

Tällä kertaa otin käyttöön askarteluvaraston punaisia kartonkeja korttien pohjaksi. Lumen kaipuussa koristeeksi valitsin lumihiutaleen. Leikkasin lumihiutalekuvioita valkoisesta paperista, niin kuin ennen vanhaan lapsena tehtiin. Pari hiutaletta eteni lopputoteutukseen.

Paperikuvion mukaan jäljensin muodot muovikalvolle. Kaikki työvaiheet tein käsivaraisesti, koska tavoitteena oli käsin tehty, yksilöllinen jälki. Kalvosta leikkasin sabluunan, jonka avulla väritin lumihiutaleet valkoisella akryylivärillä punaiselle pohjalle.

Kaikki kortit syntyivät samoilla kuvioilla, mutta kaikki ovat silti keskenään erilaisia. Suurempi hiutale näytti paremmalta ja käytin sitä enemmän. Korttien sisäpuolelle painoin pienempää hiutalekuviota.

Kortteja valmistui riittävä määrä, mutta sabluunaa aion käyttää vielä lahjapaperin kuviointiin. Paperini on ruskehtavaa käärepaperia, johon voin hiutaleet värittää vaikka punaisena.

Huomaatte varmaan, että kuvio ei kokonaan mahdu kortin pintaan. Juuri se olikin tavoitteena. Ei siis hiutalekuviota keskelle kortin etupuolta, vaan jännittävästi luiskahtamaan reunan yli. Tähän tarvittiin hiutalekuvio, joka on kooltaan hiukan ylisuuri kortin kokoon nähden.

Korttien sisään kirjoitin joulutoivotukset ja sujautin ne valkoisiin uusiokirjekuoriin. Pieniä vihreitä pakettikortteja syntyi sivutuotteena. 

Postin kuljetus toimii jälleen ja tänään on varsinainen joulukorttien lähetyspäivä, joten kortit postiin!

Mukavaa joulupuuhailua!